Yo-kirjoitusten jälkeen olen ollut paljon vaan kotona ja poikaystävän luona. Kauhean vähän olen nähnyt kavereita ja pitänyt niihin yhteyttä. Eilen sitten juttelin yhden ystävän kanssa mesessä ja puhuttiin siitä kuinka on ollu tylsää. On tosiaan välillä ollu melko tylsää. Tajusin senkin vasta silloin. Vähän ehdittiin juttelee ja oli taas niin ihanaa jutella. Oli todella ikävä kaikkia ihania ystäviä ja kavereita.
Tänään olin toisen ystäväni kanssa. Paistettiin lettuja. Puhuttiin ihan koko aika, kun hän oli meillä. Oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa. Tai siis tässä on alle kaksi viikkoa, mutta se tuntuu todella pitkältä ajalta, kun on tottunut näkemään kavereita joka päivä koulussa. Puhuttiin tyttöjenillan pitämisestä. Toivottavasti tämä suunnitelma toteutuu lähiaikoina.
Kyllä ne kaverit ja ystävät ovat vaan tärkeitä, ei sitä voi kieltää. Tulee ihan hulluksi, jos on vaan poikaystävän kanssa eikä näe kavereita. Ihanaa kuitenkin, että pitkänkin tauon jälkeen ystävien ja hyvin kavereitten kanssa pystyy puhua niin kuin olisi eilen juuri nähty. Jotenkin sitä ajattelee, että jos ne kaverit soittaa niin kyllä mä sitten lähden jonnekin. Miksi en itse soita? Pitäisi pyytää heitä useammin johonkin. Eli minäkin olen hävinnyt, kun en itse ole ilmoitellut itsestäni. Ei tässä ystäviä ja kavereita voi syyttää.

Tässä taas olisi eräs biisi mikä sopii aiheeseen Queen: Friends will be friends. Ihana biisi, joka muistuttaa siitä kuinka tärkeitä ystävät oikeasti ovat. Kiitos Ystäväni!

Välillä tuntuu, että ihmiset riitelee vähän liian usein. Varsinkin minä ja poikaystäväni saamme riidan aikaiseksi lähes mistä tahansa aiheesta. Välillä kyllä nautin kinaamisesta, myönnän,  mutta riitelystä en pidä yhtään. Joskus riitelyyn on joku syy, mutta välillä alamme riitelemään ihan turhista asioista. Jos väsyttää tai on muuten huono päivä, saattaa toisen yksikin väärä sana aloittaa jättiläismäisen riidan, joka alkaa kinaamisella tai mököttämisellä. Usein tällaisissa tilanteissa riitelyn aihe katoaa jo pienen hetken kuluttua. Mistä tämä riita oikein alkoi? Keksitään aina vain uusia aiheita riidellä. Tämä jatkuu loputtomasti, jos kumpikaan ei yritä sopia.
Tuntuu järjettömältä riidellä koko ajan aivan mitättömistä asioista. Toiset eivät riitele koskaan, miksi me  riitelemme niin usein? Sitä voisi yrittää elää sovussa, vaikka toinen välillä ärsyttääkin niin suunnattomasti. Pitäisi pystyä ajattelemaan pitemmälle kuin juuri silloiseen hetkeen. On mukavampi olla toisen vieressä hetken päästä sovussa kuin riidellen. Kerran päätin aamulla herätessäni, etten riitele tänään kenenkään kanssa. Se onnistui. Tällaisen päätöksen voisi tehdä useampanikin aamuna.

Tähän aiheeseen liittyen on eräs biisi, jota kuuntelen melko usein. Jotenkin se kertoo juuri siitä millaista riitely saattaa olla pahimmassa tapauksessa ja kuinka naurettaviin tekoihin ja sanoihin riitely saattaa johtaa. Unohdetaan se, kuinka tärkeä toinen itselle on ja sanotaan asioita mitä ei pitäisi sanoa. Biisi on siis Zen Café: Sydänkohtauksia. Kannattaa kuunnella!

Olen siis vuonna -89 syntynyt tyttö. Kirjoitan lähinnä itseni iloksi, mutta on mukava, jos joku jaksaa kirjoituksia lukea. Kirjoitan siis lähinnä omasta elämästäni: arjesta ja juhlasta. Välillä saatan myös kirjoittaa jotain yleistä, mikä ei niin suoraan liity omaan elämääni vaan esimerkiksi mielipiteisiini tai ajatuksiini.